Kasvatamme rodunomaisia siperianhuskyja työ- ja harrastuskäyttöön

Valjakon siperianhuskyt kasvavat kotonamme Kuopiossa. Toimintamme on pienimuotoista, ja kasvatamme pentueita harvakseltaan. Harrastamme koiriemme kanssa valjakkoajoa aktiivisesti, ja ne kohtaavat monenlaisia tilanteita ja olosuhteita päivittäisessä treenissä.


Kennel Valjakon on perustettu vuonna 2025.  Kennelimme ensimmäinen pentue on suunnitteilla kesälle 2026.

Perheessämme on aina ollut koiria. Olen kasvanut monen eri rotuisen koiran kanssa, ja oppinut paljon niiden käytöksestä ja tarpeista jo lapsena. Lähes koko aikuisikäni meillä on ollut erirotuisia koiria kotonamme. 

Tällä hetkellä meillä on viisi siperianhuskya, joiden kanssa harrastamme aktiivisesti keskipitkänmatkan valjakkoajoa. 

Tarinamme rekikoirien, ja erityisesti siperianhuskyjen parissa alkaa kai jokseenkin perinteisesti. Valmistuin vuonna 2015 luonto-ohjaajaksi. Opintojen aikana kävin työharjoittelussa rekikoirakennelillä, ja rekikoirahulluus vei mennessään välittömästi. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutamilla rekikoira kenneleillä safarioppaana. Ensimmäinen jo silloin eläkeiässä oleva siperianhusky muutti meille vuonna 2018. Tästä laumamme on laajentunut pikkuhiljaa. Harrastuksen edetessä minulle on muodostunut käsitys siitä, mitä itse odotan hyvältä rekikoiralta.

Siperianhuskyissa minua on kiehtonut alusta asti niiden mahtava työskentelyinto, suorastaan palava halu työskennellä valjakossa. Vielä ei ole sattunut meille koiraa, joka ei olisi heti ensi valjastuksesta tiennyt mitä valjakossa kuuluu tehdä! Ei silti pidä antaa tämän erinomaisen luontaisen vietin tehdä tepposia, kyllä jokaista koiraa on silti täytynyt kouluttaa valjakkoelämän saloihin ja hyviin tapoihin. Siperianhuskyn alkukantainen luonne ja lahjomattomuus haastavat omistajaa löytämään koiraan hyvän yhteyden, jotta yhteistyölle on mahdollisimman hyvät edellytykset.
Pidän koirissa erittäin tärkeänä sopuisaa luonnetta, ja hyvää laumasosiaalisuutta, erityisesti sen vuoksi, että meillä lauma asuu ja elää sisällä talossamme osana perhettä. 
 
Haluamme pitää oman koiramäärämme suhteellisen pienenä, jotta kaikille riittää aikaa ja huomiota, sekä riittävästi omaa tilaa. 

Kasvatustyöllämme pyrimme työskentelyhalukkaiden ja rodunomaisten, hyväluonteisten, laumasosiaalisten siperianhuskyjen kasvattamiseen. Kaikki nämä (ja lukuisat muut) ominaisuudet kulkevat käsi kädessä, kun rakennetaan hyvää rekikoiraa. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita